Nyt tulee vähän non-alcoholicissa* kirjoitettua ooteetä omasta raskausajan muistelosta, skipatkaa ken näitä vihaa. Kolme kk ennen laskettua aikaa ekassa raskaudessa, pitää ihan muistella. Mahaa ei tosiaan vielä kukaan huomannut, itse sen näki ja koki. Parin viikon kuluttua kun jouduin ensiapuun, asiasta piti mainita röntgenin vuoksi, ja hoitohlökunta yllättyi. Myöhemmin maha oli kyllä ihan iso ja lapsi oli nelikiloinen, mutta se oli tosiaan ihan loppuvaiheessa, kuukautta ennen synnytystä. Olin vielä töissä, fyysisessä sellaisessa, joten ei se työnteko mikään mahdottomuus siinä vaiheessa ole. Riippuu tietysti olotiloista. Itse en ihan nuorikaan ollut, mutten nelikymppinen vielä. Korkokenkiä tuskin olisn käyttänyt, tosin en niistä muutenkaan välitä. Jalkaterät olleet aina aika ongelmaiset, vaivaisenluuntynkääkin. Mukavat kengät tekee olosta hyvän.
Niin tuossa vaiheessahan on vielä pitkään siihen että pääsee normaalisti äitiyslomalle, sehän alkaa vasta noin kuukausi ennen laskettua aikaa. Sikäli en siis itse yhdy ihmettelemään että Tuksukin on ”töissä”. Junamatka aika paljon varhaisemmassa vaiheessa oli muuten hauska, vauva tuntui aina huomaavan kun lähdettiin liikkeelle, tuntui sellaista räpsyttelyä, vaikka muuten oli ihan hiljaa. Viikkoja en nyt junamatkan ajankohdasta muista, mutta oli aiemmin kuin tuo 3 kk ennen synnytystä. Ekasta tunsin muuten liikkeet aiemmin ja paremmin kuin viimeisestä, koska siinä viimeisessä istukka oli edessä ja esti liikkeiden tuntemisen. On siis monia seikkoja, jotka tekee raskauksista erilaiset.
Niinpä minäkin ajattelin aikanaan että kai sitä jotain keikkaa voi heittää vaikka heti, jos tarve. Mutta ei sitä vaan täysimetetyn kanssa olisi noin vain onnistunut. Onneksi ei ollut tarvekaan. Tunksu tosin jos lääkkeitä ja viinaa rouhii niin ehkä se korvike on parempi kuin äidinmaito. Ja silloin ei ole niin äidissä kiinni (mikä on oikeasti ihanaa ja kestää kuitenkin vähän aikaa, ei ne enää näin teineinä äidissä roiku).
