Tunkero menee tässä uskiselämässäkin siitä, mistä aita on matalin. Niin kuin kaikessa muussakin elämässään. Mahdollisimman vähällä (vaivalla) mahdollisimman paljon (hyötyä).
Uskoontullut kenties katuu pahoja tekojaan, ottaa yhteyttä väärinkohtelemiinsa, kohtaa (henkisesti ja fyysisesti) satuttamansa ihmiset, pahoittelee, pyytää anteeksi, nöyrtyy myöntämään virheensä. Maksaa velkansa, hyvittää tekonsa.
Vaan ei Tunkero.
Hälle riittää, kun keskenään itsensä kanssa ’puhuu’ jesselle ja ehkä jopa pyytää anteeksi (todennäköisesti tosin pyytää vaan uutta veskaa & rikasta miestä). Ja kaikki on sillä kuitattu.
Kun ei jaksa, ei viitsi, ei kykene.